sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Mavalan punainen


Edellinen blogimerkintä onkin jo parin viikon takaa. Tätä punaista edeltävää Isadoran korallinpinkkiä lakkaa yritin kyllä kuvata, mutta siinäkin heijastus oli niin neonsävyinen, ettei kuvista tullut mitään. Lisäksi pidin sitä lakkaa kynsillä tasan viikon, välillä vaan korjaten. On ollut kiireitä ja lakkauksille ei ole meinannut löytää aikaa, ennen kuin nyt taas.


Tämä Mavalan 92, New Delhi, oli käytössä jo Ombre manicuressa peukalon kynnellä. Lakka on sinipohjainen tummanpunainen creme. Kaksi kerrosta riittää mainiosti, yhdellä paksullakin voisi pärjätä. Taisi olla viimeisiä lakkauksia tästä pullosta: vaikka lakkaa on vielä vajaa puolet pullosta jäljellä, alkaa sen onkiminen sutiin olla haastavaa, ja sitä kautta tasaisen pinnan lakkauskin vaikeutuu.


Olen saanut kynsistä nyt neliömuotoiset. Toistaiseksi ainakin vielä miellyttävät silmää. Lisäksi kynsien huolto on helpompaa kuin pyöreämmällä muodolla, jolloin muotoiluun saa käyttää pidemmän aikaa kynsien välistä symmetriaa hakiessaan.


Mavala 92, New Delhi, is a blue-based red creme. Two coats, one thicker would be enough too. The nails are now square in shape and so far have been happy with them: they look good and require less work than rounder shapes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti